Ilo ja Suru kävelivät toistensa ohi kadulla.
Molemmat pysähtyivät, kääntyivät ja tervehtivät toisiaan.
Kaksikko tutkaili toisiaan ajatellen, että itse on parempi kuin toinen.
Viimein Suru rentoutti ryhtiään ja kysyi
"Mikä sinusta muka tekee niin ihmeellisen ja hyvän? Muka paremman kuin minä."
Ilo hymyili ja nosti ylväästi leukaansa.
"Minun takiani ihmiset hymyilevät ja nauttivat olostaan."
Suru nyökkäsi ja mietti hetken, kunnes Ilo kysyi varovaisesti
"Entä sinä sitten? Miksi sinä olet olemassa? Olet aivan turha ja estät ihmisiä olemasta onnellisia."
Suru hymyili ja pudisti päätään
"Ilman minua ei olisi sinua. Kun ihminen on joskus surullinen, hän osaa olla onnellinen ja arvostaa sitä. Ilman minua kaikki olisi yhdentekevää, mikään ei tuntuisi ihmeelliseltä."
Ilo katsoi toista kummissaan ja totesi hiljaisesti
"Olet oikeassa. Ja ilman minua ei olisi sinua, kaikki olisi silloinkin yhdentekevää...."
Suru nyökkäsi hymyillen ja tarttui Ilon käteen, ja he kävelivät yhdessä, ystävinä käsi kädessä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti